maanantai 29. syyskuuta 2014

Minä ja puput

Puput ja minä olimme syömässä ja tein heille esteradan. Minä olin mahallani ja mustavalkonen tuli selän päälle ja ruskea tuli nenän eteen.





Mitä tapahtuu.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Nimettömät puput!

Meidän puput on oleet jo kuukauden eikä pupuilla ole nimeä. Nimet oli melkein päätetty mutta kaksi perheestä ei halunnut niitä nimiä. Musta ja ruskea juoksee aina reunaa pitkin pikku koppiin. Musta on ujoin kaikista.





















perjantai 26. syyskuuta 2014

Kaksi karkausta

Iskä on panut muovia koko häkin ympärille. Äiti ja Iskä päästää kaikki kanin kerrallaan pois häkistä syömään pikku häkkiin. Kaksi karkausta ja vielä sama kani se on mustavalkoinen. Kaneilta terveisiä!








Tässä on karkuri.






maanantai 15. syyskuuta 2014

Kanien pakoreitti

Löysime kanihäkistä pakoreitin jonka kanit kaivoivat ja vielä ensimäisenä yönä. Meillä ei ole verkkoa häkin alla.

















Tässä alla on yksi pakoreitti joka on tukittu.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kolme kaniveljestä

Kanit ovat söpöjä eläimiä. Meillä kanit on ollut yhden viikon ja kaksi päivää. Kanit ovat nopeakasvuisia eläimiä. Kanit syövät porkkanaa, omenaa, ruohoa, voikukanlehtiä, kauraa, hevosenmysliä (vain vähän muuten se lihottaa). Erikoisnamit ovat banaani ja päärynät.

Meidän pupuilla ei ole nimiä vaikka ne ovat olleet jo yhden viikon ja kaksi päivää. Meidän kanit ovat Belgianjättejä ja niitä on kolme ja kaikki on poikia. Niiden värit ovat musta, valkomusta ja ruskea. Mietimme kanien nimiksi Kasper, Jesper ja Joonatan.